sunnuntai 28. huhtikuuta 2013



Viikonloppuna ollaan vaan oltu ja ulkoiltu. Tänään mennään S isän kanssa syömään ulos. Mennään usein sunnuntaisin tällä kokoonpanolla. Eilen käytiin aamupäivästä kaupungilla ja löysin aivan ihania värihousuja cubuksesta nämä turkoosit ja samanlaiset pinkit :P

Gemma pant

Kaupunkireissun jälkeen käytiin liikuntarieha tapahtumassa joka oli aika laimea. Huono valaistus mun mielestä ja lapsille paljon samoja juttuja. Ilmaistapahtumasta meni kuitenkin ihan hyvin ja lapset tykkäs! Meidän tytöt meni temppuratoja mielinmäärin.

Huomenna paluu arkee ja puurtamaan tehtäviä jotka on rästissä. Mä niin inhoon tehtäviä joita pitää ite tehdä vapaa-ajalla. Pian alkaa onneksi kesätyöt ja siellä saa "levätä" erilaisissa tehtävissä. 


Tytöt herää molemmat öisin vielä juomaan maitoa. Viime yönä ada ähki siihen malliin että maitoa halus, elin ei kuitenkaan herännyt ja en sille sit antanut. Elin nukkui puoli kahdeksaan asti! En kuitenkaan halunnut vielä puol kasi nousta (väsynyt ja laiska) niin annoin niille vielä maidot ja nukuttiin yhdeksään asti. Maidon juonti  aiotaan kyllä lopettaa heinäkuussa kun mulla on loma. Saas nähdä kuinka aikasin noustaan ja monta kertaa yössä huudetaan kilpaa.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Shoppailu

Kävin tänään siivoomassa kirpparipöydän kun pääsin koulusta viiden aikaan. Ajattelin tehdä pienen kierroksen. Ikävä kyllä tein tosi hyviä löytöjä! Tässä nämä:
Toppahaalari 92 10e, välikausihaalari 92 30e, Reiman takki 5e, kolmet legginsit 0,2e kpl, kolmet hamelegginsit 0,2e kpl, kesäasu 6,5e(kallis), collegetakki 1e. Kuvasta puuttuu uudenveroiset kuoma talvikengät kokoa 24 5e


Ticket to heaven välikausihaalari koko 92 30e polvissa ja pepussa vähän tummentumaa.

Lisää kuvateksti

Reiman välikausitakki koko 98 5e tähän meillä on mustat housut kaveriksi.


Cupcaken toppahaalari koossa 92 10e pientä tummentumaa polvissa.


Hamehousuja 3kpl 0,2e kpl



Kamala sotku meillä aina..


maanantai 22. huhtikuuta 2013

En ymmärrä miten toi alempi teksti meni noin typerästi

Tänään tytöillä oli tarhapäivä ja oli tullut itku kun isi oli lähtemässä kouluun. Päivät menee kuitenkin vissiin ihan hyvin. Tarhassa ne nukkuu n 12-14 sit illalla tytöt on yleensä hirveen väsyneitä mutta tänään oli ihan kohtalainen päivä. Vapaa päivinä tytöt nukkuu vähän myöhempään aamulla ja päikkärit kotona nukutaan 14-17. Tarhasta ajettiin kotia ja hain kotoa kirppari kassit kun mulla alkoi kirppis tänään. Vein sinne kaksi kassillista vaatetta ja sit kaupan kautta kotiin. Ruoaksi tehtiin makaronilaatikkoa. Iltapäivällä vielä hinnoittelin kaksi kassia vaatetta, leluja ja muita tavaroita ja kärrättiin tyttöjen kanssa viemään ne. Kirppari on onneksi tässä kahden korttelin päässä niin on helppo viedä.

Tällä viikolla on täys lukkari ja hirveesti kirjoitettavia tehtäviä. Olen niin kypsä tuohon kouluun ja tuntuu etten pärjää siellä. Hirveesti tehtäviä, nopea tahti, ja nyt on mennyt yli hilseen muutama kurssi.. Oon ihan surkea ja ahdistaa. 



A

E





sunnuntai 21. huhtikuuta 2013


Mä tein tosi hyvää ruokaa pitkästä aikaa! Keksin reseptin aivan itse kaapissa olleista 

tarvikkeista.

400gKanasuikaleita


2dl tuoretta pinaatti


Puolikas paprika

1-2rkl Sweetchili kastiketta

2,5dl kermaa

n. 1,5dl vettä

1,5dl riisiä



Ruskistin kanat, lisäsin ihan pieneksi pilkotut paprikat ja pinaatit, mausteinen uudella kana 

mausteella (laitan linkin) laitoin sweetchilin. 


Kaadoin uunivuokaan. Laitoin päälle kerman, veden ja riisit ja uuniin niin että riisit kypsiä.






Laitoin tämän tänne muistiin itselle ja vinkiksi muille jotka pohtii mitä tänään syötäisiin

torstai 18. huhtikuuta 2013




Olin kattonut meille mielestäni hyvän loma paikan Turkin Alanyaan. Kysyin kuitenkin mun äidiltä ja sen mieheltä josko ne haluis lähteä kans. No niille ei tietenkään käynyt se paikka. Katottiin sitten yhdessä mieluinen paikka meille kaikille ja päädyttiin Turkin Sideen ja Pegasos Worldiin. Siellä on lapsille jos jonkinmoista liukumäkeä. Ja tuo tuli loppupeleissä halvemmaksi kuin se mitä olin katsonut. En ole ikinä ollut allinclusive hotellissa ja nyt päätettiin koittaa sitä. Vähän harmittaa että aina pitää syödä hotellilla. Mä on erittäin nuuka ja en raaski sit ostaa muualta kun kerran tosta maksettu. :) No ehkä kerran voi syödä jossain muualla. Uskon että tommonen  allinclusive on parempi vaihtoehto lapsille. Inhottavaa jos on tilannut ravintolasta (kallista) ruokaa ja sit ei kelpaakkaan. Tuolla saa maistaa kaikkia ja syödä mistä tykkää. Lisäksi sieltä voi aterioiden välillä hakea jäätelöä ja juomista. Sanoisin että luxusta!  Lähtö on syyskuussa 5.9.




Olin sunnuntaina yövuorossa ja tänään kans. Sunnuntaina oli lastentautien osastolla ja tänään keskolassa. Olen tehnyt tänne keikkaa muutaman vuoden ajan aina koulun ohella. Nyt on ensimmäinen kerta kun joudun laskemaan etten tienaa liikaa ja joudu maksamaan opintotukia takaisin. Täytyy siis seurata tarkkaan. Veroprosenttia aion nostaa reilusti että tulisi jotain palautuksia ensi vuonna. Tänä vuonna ei tullut mitään enkä joutunut maksamaan. Aika hilkulle meni. On se kiva että saa edes jotain. Viime vuonna sain reilu tonnin ja se lämmitti kyllä!

Muistin että äiti oli ostanut tytöille jos jonkin näköistä kuravaatetta 80-90 kokoa kun tytöt oli ihan vastasyntyneitä. Nyt sit eilen kaivoin niitä esille ja löytyi sopivasti molemmille kurikset tarhaan. Ruvettiin sit kattomaan kokoja ja kirjoittamaan nimiä lappuihin niin huomattiin että niissä luki jo tyttöjen sukunimi. Lisäksi siellä oli osoite ja puhelinnumero tosi himmeellä. Näiden  päälle oli kirjoitette isolla Nathalie. S tihrusti mitä niissä luki ja sai selville että ne ovat S veljen pojan kurkikset kokoa 80 ja 90. S veljen poika on nyt 9v. Ne oli laittanut ne eteenpäin jollekkin Nathalielle ja ne oli taas myynyt ne kirppiksellä ja mun äiti oli ne sieltä ostanut :D Aika hassua ja pienet piirit.


Tässä tytöillä kotikurikset joita en raaski laittaa päiväkodin hiekkaiselle pihalle. Meillä on päiväkodissä suurimmaksi osaksi eri vaatteet kuin kotona. Ei sit harmita jos menee rikki tai hukkaan. 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lomakuume

Mulle iski ihan jätkyttävä lomakuume tänään. Sain anopilta ja mieheltä synttärilahjaksi päiväristeilyn mutta päätin etten halua sitä. Niin anoppi voi laittaa risteilyn verran rahaa ulkomaanmatkaan.  Ajatuksena oli että mentäis jonnekkin edulliseen paikkaan syksyllä. Turkista olen kuullut paljon hyvää ja sinne löytyi matkoja lento+hotelli vähän reilu 600e. Huomenna sitten lyödään lukkoon ja varataan lennot ja hotelli! Jippii! Oon niin odottanut! Kesällä tienaan rahaa että on varaa lähteä :)

Tänään oltiin aamupäivällä pihalla vesilätäköissä. Iltapäivällä tehtiin herkku wokkia ja käytiin S:n veljen perheen luona kylässä.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tänään olin tekemässä keikkaa keskussairaalan keskolassa. Oli kiva hoitaa pieniä vauvoja pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia hoitohenkilökunnan kanssa. Monet muisti meidät 2011 kesältä.

Tavallinen tutti 6kk+ ja kaksi keskostuttia .


Pian ajattelin lähteä ulos tyttöjen kanssa kun S joutuu tekemään koulutehtäviä. Mullakin olisi paljon tehtäviä joita pitäisi tehdä.


Tässä tytöt testaamassa kuriksia. 

Viikonlopun suunnitelmia en tiedä vielä. Ainakin mennään syömään mun papan luokse ja lupautui sunnuntaina yö vuoroon töihin. 


torstai 11. huhtikuuta 2013

Blogin nimi

Blogin nimi tulee siitä kun tytöt syntyi kirjoitin myös blogia salaisesti, johon kirjoitin ylös rakausaikaisia muistoja ja siitä kun tytöt syntyi. Tytöt syntyi sektiolla 35+1 ja olivat kaksikiloisia pieniä. Tytöt olivat sairaalassa 17vrk kasvamassa ja opettelmassa syömistä. Olisin halunnut imettää tyttöjä mutta ei ne koskaan oppinut kun olivat eka saanut nenämahaletkusta ja sit pullosta maitoa. 


Sairaala aika oli raskasta vaikka ei sitä jälkeenpäin ajateltuna kauaa kestänyt. Sairaalassa tytöt olivat näin pieniä:



Hei.

Olen 22v ja meillä on 1v 8kk vanhat kaksostytöt A ja E. Asutaan tyttöjen ja miehen kanssa vuokrakerrostalossa ja molemmat opiskellaan. Haaveissa olisi ostaa oma talo kun S valmistuu. Blogiin kirjoittelen tytöistä ja meidän elämästä niitä näitä. Tänne on myös hyvä kirjoittaa muistiin kaikkea mitä tytöt oppivat. :)

Tytöt lähti liikkeelle puolen vuoden kuukauden ikäisenä. Molemmat kiipeilivät kovaa vauhtia jo 8kk :) Kävelemään lähtivät A 1v1kk ja E 1v2kk. Molemmat sanovat pari hassua sanaa mutta ei puhu vielä oma-aloitteisesti. Kaiken ne kuitenkin ymmärtää mitä niille sanoo.

Naapurin poika vamma mamma blogista ja tytöt :)


A&E odottaa kovasti kesää!